sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Evolutionistit kiistelevät, miksi kadotimme apinamaisen otsamme

Evolutionistit pohtivat, miksi meillä ei silmien yläpuolella ole tällaista kohoumaa. Kuva: Richard Lydekker, Public domain.




Joel Kontinen

Ihmisellä on melko suora otsa, kun taas simpansseilla ja muilla isoilla apinoilla on silmien yllä luun muodostama kohouma, joka latinaksi tunnetaan nimellä Arcus superciliaris.

Tästä koituu ongelma evoluutiolle: miksi ihminen kadotti apinamaisen otsansa? Tuore Nature Ecology & Evolution -lehdessä julkaistu naturalistinen ehdotus olettaa, että pystymme näin paremmin viestimään kulmakarvoillamme.

Ehdotus on jo ehtinyt saada kritiikkiä evoluutioyhteisössä.

Evolutionistin ongelma piilee siinä, että hän kieltäytyy uskomasta, että ihminen on varta vasten suunniteltu ja että kaikella on tarkoituksensa.

Ihmisellä on paljon ominaisuuksia, joita ei voida selittää evoluutiolla: esimerkiksi vain meillä on leuka.

Voinemme pitää itseämme viimeisteltyinä taideteoksia.

Ihminen ja monet muut olennot on ylisuunniteltu.

Meillä ja useilla eläimillä sekä myös kasveilla on ominaispiirteitä, joilla ei ole eloonjäämistä edistävää funktiota, vaan ne kertovat luomisesta.

Tällainen ylisuunnittelu ilmenee kaikkialla luomakunnassa.

Lähde:

Warren, Matt. 2018. Humans may have developed flat foreheads to communicate with eyebrows.Science (10.4.).