lauantai 18. maaliskuuta 2017

Karhukaiset, eläinkunnan extreme-mestarit, uhmaavat evoluutiota selviytymismekanismillaan

Kuva: E. Schokraie, U. Warnken, A. Hotz-Wagenblatt, MA. Grohme, S. Hengherr, et al. Comparative proteome analysis of Milnesium tardigradum in early embryonic state versus adults in active and anhydrobiotic state. PLoS ONE 7(9): e45682 (2012). Creative Commons (CC BY 2.5).





Joel Kontinen

Karhukaiset (Tardigrada) ovat saaneet nimensä ulkomuodostaan: ne muistuttavat karhuja.

Ne ovat eläinkunnan extreme-mestareita.

Ne ovat vain 0,5 millimetrin pituisia, mutta sietävät sekä kylmää (-272 °C) että kuumaa (150 °C), painottomuutta ja radioaktiivista säteilyä ja voivat tarvittaessa paastota vaikka 10 pitkää ja pimeää vuotta.

Karhukaiset elivät jo oletetulla kambrikaudella.

Ne eivät ole ehtineet muuttua ”530 miljoonassa vuodessa”, vaan viihtyvät yhä keskuudessamme.

Tuore Molecular Cell -lehdessä julkaistu tutkimus tuo esiin uuden puolen niiden kyvyistä: niillä on TDP (tardigrade-specific intrinsically disordered proteins) -nimisiä proteiineja, joita yhdelläkään muulla eläimellä ei ole.

Kun vettä on saatavilla, nämä proteiinit eivät muodosta kolmiulotteisia rakenteita (niin kuin muut tunnetut proteiinit). Ja kun vettä ei ole, ne muuttuvat lasimaiseksi aineeksi, joka suojaa karhukaisen elimiä.

Näin se kestää pitkääkin kuivuutta.

Evoluution sokea kelloseppä ei olisi ikinä ehtinyt keksiä näin nerokasta ratkaisua.

Mutta Raamatussa sanotaan, että Jumala auttaa sekä ihmisiä että eläimiä.

Lähde:

Coghlan, Andy, 2017. Tardigrades turn into glass to survive complete dehydration. New Scientist (16.3.).