perjantai 6. toukokuuta 2016

Media äityi satuilemaan evoluution ikonista: ”Darwininsirkkujen evoluutio jatkuu yhä”



Kaktussirkku eli Geospiza scandens. Kuva: putneymark, Creative Commons (CC BY-SA 2.0).





Joel Kontinen

Darwininsirkut kuuluvat koivumittarin, Lucyn (Australopithecus afarensis), Tiktaalikin ja Archaeopteryxin kanssa evoluution ikonien kärkikastiin – lähinnä siksi, että valovoimaisempia ehdokkaita ei ole ilmaantunut.

Huhtikuun lopulla The Washington Post ilmoitti muitta mutkitta, että darwininsirkkujen evoluutio jatkuu yhä.

Otsikon takaiset faktat ovat huomattavasti karumpia. Science julkaisi tutkimuksen, jossa selvitettiin, mikä geeni ratkaisee sirkun nokan koon. Sopivin ehdokas tunnetaan nimeltä HMGA2.

Galapagossaaret kärsivät kovasta kuivuudesta vuonna 2003, ja silloin monet keskimääräistä isonokkaisemmat maasirkut (Geospiza fortis) kuolivat nälkään. Niitä suuremmat isomaasirkut (Geospiza magnirostris) ehtivät napsia suuret siemenet ennen niitä, joten niiden kävi köpelösti.

Kuivuudesta hengissä selvinneillä maasirkuilla oli pienempi nokka kuin vainajilla: ne pystyivät popsimaan myös pieniä siemeniä, joita isommat sirkut karttoivat.

Toisin sanoen: sirkun nokan koko vaikuttaa siihen, miten hyvin se sopeutuu syömään tietynkokoisia siemeniä.

Tällainen adaptaatio ei kuitenkaan ole evoluution synonyymi.

Sirkkujen käyttö evoluution ikonina on muutenkin ongelmallista, koska niiden oletettu evoluutio kulkee välillä väärään suuntaan ja koska muuntelulla on rajansa. Sirkku ei esimerkiksi voi kasvaa edes harakan kokoiseksi.

Lähteet:

Kaplan, Sarah. 2016. 200 years after Darwin, this is how the iconic Galapagos finches are still evolving. The Washington Post (22.4.).

Rogers, Nala. 2016. Evolution of Darwin’s finches tracked at genetic level. Nature News (21.4.).