perjantai 22. huhtikuuta 2016

Muistitko kiittää paleodieettiä puhekyvystäsi?

Kuva: Margaret A. McIntyre, public domain.





Joel Kontinen

Me olemme sitä, mitä syömme. Tämä on vanha mantra, jolle Live Science -portaali antaa uuden sisällön: me osaamme puhua, koska esi-isämme pilkkoivat vuohenlihan pienimmiksi paloiksi ennen kuin nielivät sen raakana.

Kaikki alkoi siitä, kun tutkijat pyysivät vapaaehtoisia nielemään raakaa vuodenlihaa – tietenkin tieteen nimissä. He arvelevat, että nieleminen pienensi esi-isiemme hampaita ja kavensi näiden kasvoja.

Kun H. erectus oletettavasti pilkkoi lihan pienemmäksi, häneltä säästyi aikaa muuhun, esimerkiksi puhumiseen, tai sen opettelemiseen.

Todisteet lymyilevät edelleenkin hämärän peitossa.

Äskettäin tutkijat myös spekuloivat, että lihansyönti kavensi esi-isiemme kasvoja. Puhekykyyn siitä on vielä aimo harppaus.

Evolutionistit ovat viime aikoina ehtineet pohtia myös parran kehitysopillista funktiota, joten kasvot näyttävät olevan kovasti muodissa.

Darvinisteille kielen synty on arvoitus. He eivät ole keksineet ainuttakaan varteenotettavaa selitystä siitä, miksi me osaamme puhua mutta eläimet eivät osaa.

Kieli kertoo ihmisen ainutlaatuisuudesta, jota ei voida selittää darvinistisella kielitarinalla.

Lähde:

Choi, Charles Q., 2016. Nom Nom! Paleo Diet Helped Humans Evolve Speech. Live Science (9.3.).