lauantai 7. marraskuuta 2015

Tieteellistä tukea vedenpaisumukselle? Timantteja ja öljyä voi syntyä vedestä syvällä maan vaipassa, tuore tutkimus kertoo


Tuoreen tutkimuksen mukaan öljyä ja timantteja voi syntyä veden vaikutuksesta syvällä maapallon vaipassa. Kuva: Kelvin Song, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).




Joel Kontinen

Geologit uskoivat, että öljy on syntynyt orgaanisesta aineesta eli käytännössä eläinten tai kasvien fossiileista. Uusi tuoreessa Sciencessä julkaistu tutkimus haastaa tämän käsityksen.

The Deep Earth Water Model -niminen tutkimushanke sai selville, että öljyä voi syntyä syvällä Maan uumenissa suuressa paineessa. Se osoitti, että jopa 200 kilometrin syvyydessä Maan vaipassa (eli kuoren ja ytimen välisessä kerroksessa) vesi voi liottaa ioneja ja tuottaa yllättäviä reaktioita.

Niiden tuloksena voi syntyä öljyä ja timantteja. Sciencen juttu painottaa, että maapallon vaipan kemia on monipuolista.

Tutkimus tuo mieleen Nooan ajan vedenpaisumuksen. Genesis kertoo meille syvyyden lähteistä, jotka saattoivat hyvinkin aiheuttaa yllättäviä seurauksia – esimerkiksi öljyä ja timantteja.

Eläinten massiiviset joukkohaudat eivät ole ainoa muistutus globaalisesta katastrofista, joka tuhosi muinaisen maailman. Vedenpaisumuksesta on myös muita vahvoja todisteita. Viime vuonna maapallon uumenista löytyi massiivinen määrä mineraali ringwoodiittiin sitoutunutta vettä.

Nooan ajan tuhotulva oli globaali katastrofi. Kerron kirjassani Kenguruja, kakaduja ja eläviä fossiileja, miten vedenpaisumuksen jäljet näkyvät Australiassa. (Voit tilata kirjan kätevästi täältä).


Lähde:

Hand, Eric. 2015. How buried water makes diamonds and oil. Science 350 (6261), 613–614.