keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Google juhlii Lucyä: 41 vuotta isoäidin löytymisestä


Yksi näistä nikamista ei kuulu joukkoon.



Joel Kontinen

Google mainosti koko eilisen päivän Isoäiti-Lucyä, jonka löytymisestä tuli kuluneeksi tasan 41 vuotta.

Ihmisen esi-isien – ja esiäitien – etsintä näyttää jämähtäneen paikalleen, koske näin vanhat luut pääsevät tuon tuostakin otsikoihin ja Googlen hakukoneen kuviin.

Lucy on Afarin etelänapinoista (Australopithecus afarensis) tunnetuin. Tutkijat ovat onnistuneet keräämään yllättävän suuren osan sen luista (nelisenkymmentä prosenttia), vaikka kukaan ei osaa sanoa, ovatko kaikki niistä samasta yksilöstä – tai edes samasta lajista. Ainakin yhden paviaanin nikaman arvellaan eksyneen Lucyn jäämistöön.

Museot ja oppikirjat kuvaavat Lucyä isojalkaiseksi, koska Tansaniasta löydetyt Laetolin jalanjäljet on ajoitettu vain "400 000 vuotta" isoäitiä vanhemmaksi. Maantieteellinen etäisyys Lucyn luihin on 1 500 kilometriä, joten maailmankatsomus näyttelee isoa roolia oletetun menneisyytemme ennustamisessa.

Lucyllä on apinan kaarevat käpälät. Laetolin jalanjälkien lisäksi mikään ei viittaa siihen, että isoäidin jalat olisivat niin suuret ja ihmismäiset kuin mitä oppikirjat meille kertovat.

Monet tutkijat epäilevät Lucyn kykyä jättää nykyihmiselle ominaisia jalanjälkiä.

Mutta evolutionistit tarvitsevat isoäitiä. Lucy saa kelvata siihen saakka, kunnes sopivampi tapaus kaivetaan esille jostain vanhasta kalliosta tai kukkulasta.