keskiviikko 12. elokuuta 2015

Tieteisusko elää ja voi hyvin lukiomaailmassa


Lukioissa tuskin kerrotaan dinosaurusten pehmeistä kudoksista.




Joel Kontinen

Moni lukiolainen uskoo, että evoluutiolla on vahvat todisteet. Täällä ei lukioissa ole tapana sallia vallitsevien naturalististen teorioiden kritikointia, joten heidän tietonsa saattavat olla varsin puutteelliset.

Näyttäisi siltä, että vahva tieteisusko versoo juuri sieltä, missä tietoa on vähän ja senkin parasta ennen päiväys mennyt jo ajat sitten.

Kesäkuussa julkaistu lukiotutkimus osoitti, että naturalistisesta tieteentulkinnasta on tullut kristinuskoa suurempi auktoriteetti. Aiheesta pro gradun kirjoittaneen Veera Nordmanin mukaan ”monien nuorten käsitykset muistuttivat suorastaan tieteisuskoa.”

He uskovat evoluutioon sen vuoksi, että he pitävät tieteen perusteita luotettavina ja tieteentekijöitä puolueettomina.

Mutta esimerkiksi tieteenfilosofi Michael Ruse on myöntänyt, että evoluutio on uskonto.

Ilmeisesti kukaan ei ole muistanut kertoa lukiolaisille, että tieteen popularisoijat eivät ole antaneet todisteiden puhua puolestaan vaan ovat tulkinneet niitä räikeästi oman maailmankuvansa mukaisesti.

Valitettavan monella se on ateismi.

Tieteellinen maailmankuva on naturalistien markkinoima myytti. Sir Isaac Newton ja monet muut tieteen uranuurtajat olivat Raamattuun uskovia kristittyjä, jotka olisivat kauhistelleet tieteisuskon dogmaattisuutta.

Kuinka moni on esimerkiksi kuullut, että ihmisen ja simpanssin geneettinen ero on 30 prosenttia, kun tieteen popularisoijat väittävät sen oleva 1–2 prosenttia? Tai kuullut hiilen, timanttien ja dinosauruksen luun radiohiilestä (C-14), joka kumoaa myytin vuosimiljoonista?

Tai big bangin ongelmista? Tai edes siitä, että aurinkokunnan planeetat ja muut taivaankappaleet näyttävät aivan liian nuorilta?

Lähde:

Nordman, Veera ja Aino-Elina Kilpeläinen. 2015. Mitä lukiolaiset ajattelevat uskosta ja tiedosta? Areiopagi.fi (30.6.).