maanantai 1. joulukuuta 2014

Uskonto nimeltä luonnontiede: ”Puhumme asioista, jotka olivat ennen papiston omaisuutta”, kosmologi Kari Enqvist myöntää


Näin kaikki alkoi, ainakin Enqvistin ja muiden bigbangiläisten mukaan. Kuva: NASA/WMAP Science Team.



Joel Kontinen


Kosmologi Kari Enqvist myöntää, että hän ja Esko Valtaoja puhuvat "asioista, jotka olivat ennen papiston omaisuutta. Emme käsittele ainoastaan sitä, millainen maailma on, vaan myös sitä, mitä se merkitsee ihmisille. Molempien kirjoissa annetaan palikoita maailmankuvan rakentamiseen.”

Vaikka tiede syntyi kristinuskon kyllästämässä rationaalisessa maailmassa ja tieteen suuret pioneerit, esimerkiksi Sir Isaac Newton, uskoivat Raamatun historiallisuuteen huomattavasti vankemmin kuin Kari Mäkinen, monet nykyiset tieteilijät ovat halunneet kiistää tieteen kristilliset juuret.

Viitisen vuotta sitten toimittaja Kari Salminen kritikoi Enqvistin tieteisuskoa Aamulehdessä. Hänen mukaansa se ”heijastaa fundamentalistista maailmankuvaa, jossa uskonnon paikan on ottanut luonnontiede.”

Tosin Enqvist ja Valtaoja noukkivat luonnontieteestä vain ne osaset, jotka tukevat heidän omaa maailmankatsomustaan, ja he voivat rauhassa jättää kiusalliset elementit unholaan.

C. S. Lewis kritikoi aikoinaan tieteisuskoa melko reippaasti. Hän sanoi, että

· Tieteestä voi tulla uskonto.
· Se saa useimmat ihmiset uskomaan mitä tahansa, mitä tieteen nimessä sanotaan.
· Sen avulla voidaan hallita sekä luontoa että muita ihmisiä.

Naturalistinen luonnontiede on irrallaan moraalista, joten siitä voi koitua odottamattomia seurauksia. Natsi-Saksassa Josef Mengelen kaksoiskokeet edustivat tuon ajan huipputiedettä. Neuvostoliitossa Ilja Ivanov ehti jo 1920-luvulla tehdä moraalisesti hyvin arveluttavia ihmiskokeita.

Lähde:

Pulliainen, Mikko. 2014. Kosmologi paketoi maailman synnyn niin että tollokin tajuaa. Aamulehti 23.11., A22.