tiistai 12. elokuuta 2014

Lintujen häkellyttävät suunnistustaidot kertovat luomisesta, dosentti Lennart Saari sanoo

Amerikankurmitsa (Pluvialis dominica). Kuva: OW Johnson, Fish and Wildlife Service.




Joel Kontinen

Naturalismiin uskovat nykytieteilijät eivät pystyisi synnyttämään nykytiedettä, toteaa dosentti Lennart Saari. Toisin kuin moni sanoo uskovansa, maailmankaikkeus kaikkine hienouksineen ei ole voinut tupsahtaa tyhjästä ilman ulkopuolista suunnittelijaa.

Saari toteaa, että miltei kaikki (50/52) modernin tieteen pioneerit olivat kristittyjä. Ateistien ja agnostikkojen on vaikea hyväksyä sitä, mutta se on silti totta.

Modernin tieteen synty edellytti uskoa luomiseen ja syntiinlankeemukseen. Ihminen on langenneenakin Jumalan kuva. Synti voi tosin myös johtaa hänet harhaan.

Lintujen taidot kertovat luomisesta ja suuresta Luojasta. 100 grammaa painava amerikankurmitsa lentää 4000 kilometrin matkan Alaskasta Havaijille 2, 5 vuorokaudessa. Se löytää tiensä juuri oikeille saarille ja käyttää 100 kilometrillä vain 0,9 grammaa rasvaa.

Saksalainen informaatiotieteen asiantuntija Werner Gitt onkin sanonut, että linnuilla on sisäänrakennettu autopilotti, joka kertoo niille, minne mennä.

Lennart Saari puhuu tieteestä, kristinuskosta ja muuttolinnusta tällä videolla: