maanantai 12. toukokuuta 2014

Sairaaksi jalostettu yorkshirenterrieri kumoaa Darwinin näkemyksen luonnonvalinnan kyvyistä

Yorkshirenterrieri on jalostettu sairaaksi. Kuva: Cbalentine, Wikipedia.


Joel Kontinen

Charles Darwin ei Lajien synnyssä (1859) kerro mitään lajien synnystä. Hän tyytyy ensisijaisesti osoittamaan, että ihminen on jalostamalla saanut aikaan muutoksia kotieläimissä.

Darwin spekuloi, että jos ihminen saa pienessä ajassa suuria muutoksia aikaan vaikkapa kesykyyhkysessä, luonto voi miljoonien vuosien saatossa muuttaa lajit täysin toisiksi.

Evoluution isähahmo ei tullut ajatelleeksi, että muuntelulla on rajansa. Tämä käy selvästi ilmi koirien jalostuksessa. Useat suositut koirat on jalostettu sairaiksi. Luonnonvalinta eliminoisi tällaiset yksilöt.

Nyt koirien kasvattajat yrittävät korjata liiallisen jalostuksen haitat risteyttämällä eri rotuja (esimerkiksi chihuahuan ja mäyräkoiran tai pinserin ja snautserin) keskenään ja näin laajentamalla niiden geeniperimää.

Monet yorkshirenterrierit kärsivät esimerkiksi alaraajojen halvaantumisista ja kallon epämuodostumista. Evoluutio on parhaimpien yksilöiden selviytymistä, mutta jalostus on monesti vienyt muuntelua väärään suuntaan.


Lähde:

Yli-Lonttinen, Tuija. 2014. Kaksoisistutus lisää kerralla geenipohjaa. Aamulehti 11.5., A31.