sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Valkokankaan Nooassa fiktio syrjäyttää faktan

AiG:n Dan Lietha osoittaa, mikä Noah-filmissä on pielessä.




Joel Kontinen


Nyt myös Suomessa nähtävä elokuva Noah 3D muistuttaa Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogiaa siinä, että se yhdistää faktan ja fiktion. Tolkienilla oli örkit ja kävelevät puut, mutta hänen perussanomansa oli siitä huolimatta kristillinen. Pahat saavat tekojensa mukaisen rangaistuksen ja hyvä voittaa lopulta pahan.

Noah 3D nojaa enemmän juutalaisiin apokryfikirjoituksiin ja taiteelliseen vapauteen kuin Genesiksen tekstiin. Sen hamartologia eli oppi synnistä on pielessä. Filmissä pahuus ei ole moraalista pahuutta sellaisena kuin Raamattu sen kuvaa, vaan synti nähdään lähinnä rikoksena luontoa vastaan.

Filmissä on toki hyviäkin puolia: Vedenpaisumus on tässä Darren Aronofskyn ohjaamassa filmissä globaalinen niin kuin Genesiksessä. Arkki on suuri. Vain muutamat ihmiset pelastuvat – aivan niin kuin alkuperäisessä versiossa.

Mutta siihen hyvät puolet loppuvat. Nooa ei ole niinkään kiinnostunut ihmisistä vaan on jopa valmis surmaamaan oman lapsenlapsensa, jos tämä on tyttövauva. Nooa ei ole se Raamatussa kuvattu vanhurskauden julistaja, vaan hän on pikemminkin kiinnostunut ympäristön pelastamisesta, eikä Jumala ole kaikilta osin Raamatun Jumala, jolla ihmisen raadollisuudesta huolimatta on hyvä tahto luomiaan ihmisiä kohtaan.

Elokuva ujuttaa luomisen sekaan myös piirteitä teistisestä evoluutiosta. Vaikka Jumala käynnistää luomisprosessin, lajit muuttuvat ajan kuluessa toisiksi. Tekijät eivät ole ymmärtäneet, mitä lajiutuminen merkitsee Raamatun perspektiivistä nähtynä, vaan arkki on ahdettu täyteen nykyeläinten näköisiä lajeja.

Leffan angelologia eli oppi enkeleistä on myös täysin pielessä. Kiviksi muuttuneet langenneet enkelit auttavat Nooaa taistelemaan Tubal-Kainin joukkoja vastaan. He auttavat häntä rakentamaan arkin ja pääsevät ikään kuin kiitoksena siitä taivaaseen valon enkeleinä.

Raamattu ei tunne tällaista pelastusta. Sen mukaan vain Jumalan kuvaksi luotu ihminen voi pelastua.

Toisin kuin Genesiksen kuvauksessa, kahdella Nooan pojista ei ole vaimoa mukana arkissa, mutta yhdellä pojista on kaksi tyttölasta.

Genesiksessä Jumala sulkee arkin oven, mutta Noah 3D:ssä Tubal-Kain pääsee tunkeutumaan arkkiin ja syö henkensä pitimiksi liskoja. Tämä on silkkaa fantasiaa. Arkin tehtävä oli säilyttää kaikki maalla eläneet Genesiksen lajit hengissä, ja syömällä ne eivät olisi säilyneet.

Kaiken kukkuraksi patriarkat näyttävät Jumalan asemesta luottavan käärmeennahkaan ja muihin maagisiin esineisiin.

Filmi ei toisin sanoen ole kovin raamatunmukainen.


Lähde:

Johnson, Jerry A. 2014. Noah: Five Negative Features about this Film. Christianity Today 3.3.