torstai 31. lokakuuta 2013

Linnut elivät dinosaurusten kaudella, uusi löytö kertoo


Uusi tutkimus viittaa siihen, että harmaahaikaran kokoinen lintu eli dinosaurusten kaudella. Kuva: JJ Harrison, Wikipedia (Creative Commons Attribution-Share Alike 3.0 Unported license).




Joel Kontinen

Tutkijat löysivät Australiasta kahdet oletettavasti harmaahaikaran kokoisen linnun kivettyneet jalanjäljet. Löydön raportoineen tutkimusryhmän johtaja, Emory Universityn paleontologi Anthony Martin, uskoo jälkien olevan 105 miljoonaa vuotta vanhoja.

Lintujen on siis täytynyt elää evolutionistien ajanlaskun mukaan 40 miljoonaa vuotta ennen dinosaurusten kuolemaa.

Martinin tutkimusryhmä löysi samasta Etelä-Victoriassa sijaitsevasta poukamasta myös dinosaurusten jalanjäljet.

Tämä ei suinkaan ole ainoa löytö, joka kertoo, että evolutionistien käsitys lintujen ja dinosaurusten lähisukulaisuudesta on jokseenkin kyseenalainen. (Lue lisää tästä, tästä ja tästä.)

Genesis kertoo, että Jumala loi kaikki lajiensa mukaan alussa. Vaikka lajien sisällä voi olla hyvin suurta muuntelua (esimerkiksi koiraroduissa), tiede ei tunne yhtään tapausta, jossa jokin Genesiksen laji olisi muuttunut toiseksi lajiksi.



Lähde:

Gannon, Megan. 2013. Australia's Oldest Bird Footprints Discovered. LifeScience (28.10.).