maanantai 15. huhtikuuta 2013

Simpanssitutkija spekuloi moraalin alkuperästä



Ateisti haluaa nähdä moraalin alkuperän eläimissä. Kuva Wikipediasta.


Joel Kontinen

Moraalin alkuperä on vaikea pähkinä darvinistille. Evoluutioon perustuvassa maailmankatsomuksessa ongelmia on moninkertaisesti enemmän kuin ratkaisuja. Muita yhtä vaikeita ongelmia ovat esimerkiksi elämän synty, kielen alkuperä ja lajien kehitys.

Simpanssitutkija Frans de Waal pohtii uudessa kirjassaan moraalin alkuperää. Hän näkee bonobeissa ja simpansseissa orastavia käsityksiä oikeasta ja väärästä, mutta hänkään ei väitä, että isot apinat olisivat moraalisia olentoja.

Ongelmaa mutkistaa se, että me tulkitsemme eläinten käyttäytymistä omasta perspektiivistämme käsin eli käytännössä luomme eläimille henkisiä ominaisuuksia. Näin saamme esimerkiksi koiran (tai bonobon) tuntemaan häpeää, vaikka kuilu ihmisen ja eläinten välillä on monin tavoin ylitsepääsemätön.

Vain ihminen on moraalisesti vastuullinen olento. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että meidän tulee käyttäytyä vastuullisesti sen sijaan, että kuvittelisimme olevamme tulos sokeista darvinistisista prosesseista.




Lähde:

Dye, Lee. 2013. Do We Need God to be Moral? ABC News (7.4.).