keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Tuomo Melasuo: Kristittyjen ahdinko? Mikä ihmeen ahdinko?



Kristityillä on oikeasti tukalaa monissa muslimimaissa.





Joel Kontinen

Kristittyjen ahdinko ja Israelin olemassaolo ovat kaksi asiaa, joista vasemmalle kallellaan olevat euroliberaalit eivät jaksa olla kiinnostuneita. Kun europarlamentaarikko Sari Essayah (kd) nosti äskettäin puheessaan esille Lähi-idän kristittyjen tukalan aseman ja Hamasin terrorismin, Tampereen yliopiston rauhan- ja konfliktintutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Tuomo Melasuo kiirehti tuoreeltaan vakuuttelemaan, että kristityt saavat olla rauhassa, kunhan eivät osallistu politiikkaan.

Todellisuudessa kristittyjä painostetaan, vainotaan ja surmataan monissa Lähi-idän maissa ja useissa muslimimaissa, esimerkiksi Iranissa ja Pakistanissa, vaikka he pysyttelisivät kaukana politiikasta. Jos muslimi kääntyy kristityksi, hänet voidaan surmata.

Melasuon objektiivisuuden puute käy hyvin ilmi hänen väitteestään, että Israel on laiton miehittäjä. Jostain syystä hän ei muista vuotta 1967 edeltänyttä aikaa. Ensin Iso-Britannia petti lupauksensa, suosi arabeja juutalaisten kustannuksella ja antoi Jordanian kaikessa rauhassa miehittää länsirantaa - täysin laittomasti.

Vasta, kun Israel kukisti arabit kuuden päivän sodassa länsimaiden liberaalit heräsivät puhumaan laittomasta miehittäjästä.

Lähde:

Neljä kommenttia Essayahille. Aamulehti 29.11. 2011.