lauantai 26. marraskuuta 2011

Kristinusko, evoluutio, vapaus ja vapaa tahto



Todellinen vapaus kumpuaa kristinuskosta. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Vapaudesta on tullut iskulause, mutta harva uskaltaa tunnustaa, mistä todellinen vapaus kumpuaa. Monissa idän uskonnoissa koko olemassaolomme on harhaa, joten vapaudesta puhumisessa ei niissä ole oikeastaan mitään mieltä. Islamissa Allah taas säätää viime kädessä kaiken, mitä me teemme, joten sieltä on turha etsiä vapautta.

Evolutionistit pohtivat, onko ihmisillä lainkaan vapaata tahtoa, jos kaikki voidaan pelkistää esimerkiksi atomien liikkeiksi. Tällaisessa maailmankatsomuksessa ei ihmisellä myöskään ole todellista moraalista vastuuta, mikä suureksi osaksi selittää darvinistisen evoluution suosion.

Kristinusko on poikkeus. Alusta loppuun Raamattu pitää ihmistä vapaana moraalisena toimijana. Ihminen on vapaa tekemään myös vääriä valintoja.

Aamulehden äskettäinen teologian opetuksesta alkanut keskustelu kertoo siitä, että kristinuskoon vihamielisesti suhtautuvat tiedemiehet haluavat todellisuudessa rajoittaa akateemista vapautta. Näkemys on siinä mielessä absurdi, että länsimaissa syntynyt ja kukoistanut tiede ei olisi ikinä nähnyt päivänvaloa muussa kuin kristinuskon maailmankuvan omaksuneessa kulttuurissa:

Useat tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että kristilliselle luomisopille ominainen luonnonlain käsite tarjosi länsimaiselle kristilliselle kulttuurille älyllisen ilmapiirin, joka teki modernin luonnontieteen synnyn mahdolliseksi”, professori Tapio Puolimatka kirjoitti äskettäin Aamulehdessä.

Tieteen synty oli looginen seuraus kristillisestä maailmankuvasta:

Tieteellinen kehitys pysähtyi poikkeuksetta paikoilleen suurissa kulttuureissa, jotka eivät onnistuneet muotoilemaan fysikaalisen lain eli luonnonlain käsitettä, koska niihin ei kuulunut uskoa persoonalliseen, rationaaliseen, ehdottoman tuonpuoleiseen Lainantajaan eli Luojaan. Panteistisen tai animistisen käsityksen mukaan luonto on kietoutunut jatkuvaan ja väistämättömään kiertokulkuun. Antiikin naturalistien kuten epikurolaisten mukaan taas koko todellisuus on peräisin atomien sattumanvaraisista yhdistelmistä,” Puolimatka toteaa.

Ideologisesti darvinistinen evoluutio muistuttaa idän filosofioita, joissa yksilöllä ei ole omakohtaista vastuuta ja jossa luonnon (tai maailmankaikkeuden) ja jumaluuden välillä ei ole eroa (panteismi).

Tieteellinen tutkimus löysi hedelmällisen kasvualusta vasta kun usko persoonalliseen, rationaalikseen Luojaan tuli älyllisen kulttuurin perustaksi alkaen korkean keskiajan vuosisadoista.”

Raamatun hylkääminen ei ole yhdessäkään kulttuurissa tuonut vapautta.

Ranskan vallankumous ei huipentunut vapauteen tai edes järjen valoon vaan giljotiiniin. Lokakuun vallankumous ei synnyttänyt työläisten paratiisia. Itä-Saksan, kommunistisen Kiinan tai Pohjois-Korean kokeilut eivät myöskään tuoneet vapautta muille kuin johtajille.

Näissä kokeiluissa aivopesu oli sitä paitsi huomattavasti todellisempaa kuin kristinuskossa.

USA:n Apollo-kuuohjelman isä tohtori Wernher von Braun uskoi, että kristinusko tuo todellisen vapauden. Hän lainasi eräässä kirjoituksessaan Johanneksen evankeliumin sanoja ”Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita." (Joh. 8:32).


Lähteet:

Hill, Harold. 1976. From Goo to You by Way of the Zoo. Plainfield, NJ: Logos International.

Puolimatka, Tapio. 2011. Teologia on osa tiedettä! Aamulehti 22.11., B16.