torstai 16. kesäkuuta 2011

Jos koko Raamattu on syntynyt Pyhästä Hengestä, mitkä osat siitä ovat totta?



Raamattu todistaa, että se on kokonaan totta.

Joel Kontinen

Apostoli Paavali sanoo kirjeessään Timoteukselle: “Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään.” (2. Tim. 3:16).

Paavali käyttää kreikan kielen sanaa theópneustos (θεόπνευστος), joka tarkoittaa Jumalan henkeyttämää.

Skeptikot monesti väittävät, että vain jotkin kohdat Raamatusta pitävät paikkansa, kun taas toiset eivät ole totta. Kristityt voivat pudota samaan ansaan. He voivat uskoa, että Jumala käytti evoluutiota luodessaan ihmisen.

Raamattu ei alkuunkaan tue tällaista näkemystä. Sen sijaan Jeesus itse sanoi: “Mutta luomakunnan alusta Jumala 'on luonut heidät mieheksi ja naiseksi’ ”. (Mark. 10:6).

Jos Jumala olisi käyttänyt evoluutiota, Jeesus ei olisi voinut sanoa tätä. Sitä paitsi Genesiksen ensimmäisessä luvussa Jumala toistamiseen sanoo, että luomakunta oli sangen hyvä.

Evoluutio edellyttää kuolemaa. Kun Jumala itse määritteli hyvän, voimme olla varmoja siitä, että varhainen maa-planeetta ei ollut darvinistinen taistelutanner, jossa vahvat nitistivät heikommat.

Kun siis koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä, sen kaikki osat ovat totta.