keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Lady Gaga: “Opetan ihmisiä palvomaan itseään”



Lady Gaga vuonna 2010. Kuva: John Robert Charlton, Flikr/Wikipedia.



Joel Kontinen

Myös sekulaarimedia alkaa jo epäillä, että Lady Gagan messias-kompleksi on mennyt liian pitkälle. Humanismin ilosanomaa levittävä laulajatar on tunnettu monista julkisuustempauksistaan, hän esimerkiksi pukeutui eläimen lihoihin. Mutta nyt hän on valinnut uuden strategian.

Popin Billy Grahamiksi kutsuttu laulajatar sanoi hiljattain opettavansa ihmisille itsepalvontaa eli sitä, että jokaisen tulisi palvoa itseään.

Ihmisillä näyttäisi olevan synnynnäinen tarve palvoa jotain itseään suurempaa. Jos he eivät palvo Jumalaa, he monesti palvovat ihmistä tai jotain aatetta, esimerkiksi kommunismia, freudilaisuutta tai darvinismia.

Julkkisten palvonta ei ole mitään uutta. Rock & rollin läpimurto toi silloiselle nuorisolle (eli esimerkiksi nykyisille veteraanipoliitikoille) runsaasti idoleita, vaikka esimerkiksi Elvis Presley lauloi välillä myös gospelia.

Liverpoolista lähtenyt neljän miehen kokoonpano, jonka vanhemmat lukijat muistanevat nimestä Beatles, ei varsinaisesti hillinnyt palvontavimmaa. Joukkoon mahtui myös muuan Michael Jackson sekä jokunen olympiavoittaja, maailmanmestari ja muutama Oscarilla palkittu näyttelijä(tär).

Lady Gagan strategia on sikäli erikoinen, että hän sanoo haluavansa siirtää palvonnan kohteen niin, että ihminen voi reilusti sanoa palvovansa itseään.

Mooses taisi sanoa jotain vieraiden jumalien palvomisesta.


Lähde:

Hattenstone, Simon. 2011. Lady Gaga: Lording it. The Guardian (14.5.).