perjantai 5. marraskuuta 2010

Tuomiokapituli ei rankaise Hervannan kirkkoherraa homopuheista



Apostoli Paavali piti homoseksuaalisuutta syntinä. Paavali kreikkalaisessa ikonissa. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Hervannan kirkkoherra Juhani Räsänen sanoi heinäkuussa pitämässään saarnassa, että homoteologia on kirkon suurimpia harhoja. Hän myös kritikoi puheessaan emeritusprofessori Heikki Räisästä ja homojen siunaamisen hyväksyviä piispoja.

Tuomiokapituli piti saarnaa sopimattomana mutta ei kuitenkaan rangaissut Räsästä.

Kirkkoherra Juhani Räsäsen kohtelu tuo mieleen Åke Greenin tapauksen. Vuonna 2004 ruotsalainen käräjäoikeus tuomitsi pienen helluntaiseurakunnan pastorin Greenin kuukaudeksi vankeuteen, kun hän oli sanonut saarnassaan homoseksuaalisuutta synniksi. Korkein oikeus vapautti hänet myöhemmin kaikista syytteistä.

Korkein oikeus totesi, että Ruotsin laki oli ristiriidassa EU:n ihmisoikeuslain kanssa.

Homoaktivistit taisivat tuolloin unohtaa, että EU:ssa myös kristityillä on uskonnonvapaus.

Lähteet:

Fallet Åke Green.Religions- och åsiktsfrihet inför rätta i Sverige. http://www.akegreen.org/sv-akegreen/index.html.

Sotamaa-Leino, Henna. 2010. Hervannan kirkkoherran saarna oli sopimaton. Aamulehti 5.11., A5.