lauantai 8. toukokuuta 2010

YLEn dinopropagandaa



Dinosaurusten jälkeläisiä? Mekö muka?



Joel Kontinen

Ylen toimittajalta oli kritiikki päässyt unohtumaan, kun hän mainosti hiljattain esitettyä Prisman ohjelmaa Heräävätkö hirmuliskot henkiin? näin:

Tutkijat ovat jo jonkin aikaan tienneet, että linnut ovat tänä päivänä ainoita dinosauruksista polveutuvia eläimiä, ja viimeaikaisten geeniteknologiassa tapahtuneiden edistysaskelten avulla on kyetty vahvistamaan, että niiden geneettinen perimä on täsmälleen sama kuin dinosauruksilla.”

Lisäksi ohjelman mainoksessa sanottiin: ”DNA-tutkimukset vahvistavat lintujen polveutuvan dinosauruksista.”

DNA-tutkimukset eivät ole vahvistaneet tällaista, vaan tämä on toimittajan tulkinta asiasta. Dinosaurusten ja lintujen välinen geneettinen kuilu on edelleenkin niin syvä, ettei sitä voi ylittää kuin mielikuvitusmaailmassa. Niiden perimä ei missään tapauksessa ole ”täsmälleen sama”.

Löydetyt fossiilit osoittavat, että linnut ja dinosaurukset elivät samaan aikaan.

Discovery Channelin tuottamassa ohjelmassa kerrottiin myös, että dinosaurusten luista on löydetty hyvin säilynyttä pehmytkudosta. Vähintään 65 miljoonaa vuotta vanhassa dinosauruksessa ei pitäisi olla lainkaan hemoglobiinia ja kollageenia jäljellä, jos se olisi oikeasti niin vanha.

Mutta koska juuri kukaan ei uskalla epäillä vuosimiljoonia, ne jatkavat myytillistä elämäänsä.


Lähteet:

Prisma: Heräävätkö hirmuliskot henkiin? 26.4. 2010. http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/tiede-ja-oppiminen/prisma-heraavatko-hirmuliskot-henkiin

Rouvinen, Ari. 2010. Linnuistako dinosauruksia? Aamulehti 3.5., B27.