tiistai 23. maaliskuuta 2010

Milloin Islanti oikein nousi merestä?



Surtsey näytti syntyessään tällaiselta. Kuva Wikipediasta. Kukat, linnut, hylkeet, hämähäkit ja koppakuoriaiset ovat nyt jo ehtineet valita sen kodikseen.




Joel Kontinen


Tulivuoren purkaus sai toimittajat pohtimaan Islannin syntyä. Aamulehdessä saaren iäksi veikattiin 25 miljoonaa vuotta. Samassa jutussa myös tunnustettiin, että Surtseyn saari nousi merestä vasta vuonna 1963.

Surtsey syntyi merenalaisessa tulivuorenpurkauksessa 47 vuotta sitten, mutta geologit ovat hämmästyneitä siitä, että saarella oli jo 1970-luvulla syviä kanjoneita ja muita muodostelmia, joiden syntyyn yleensä oletetaan kuluvan kymmeniä tuhansia tai jopa miljoonia vuosia.

Käydessäni Islannissa huhtikuussa 2008 pääsin katsomaan Surtseytä etäältä. (Opas kertoi, että vain harvat tutkijat päästetään itse saarelle.) Se näytti tuolloin aivan yhtä vanhalta – tai nuorelta – kuin Islannin muutkin osat, vaikka pääsaari tunnettiin jo viikinkiajoilla.

Lähteet:

Catchpoole, David. 2007. Surtsey Still Surprises. Creation 30(1):32–34.

Etelä-Islannin tulivuori voi purkautua päivän tai vuosia. Aamulehti 22.3., A12.