keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Hufvudstadsbladet raportoi Obamaan kohdistuvista epäilyksistä



Barack Obaman suosio on laskenut viime aikoina melkoisesti. Kuva Wikipediasta.


Joel Kontinen

USA:n presidentin asema on varsin tuulinen paikka. Joulukuussa Barack Obaman kannatus oli rauhan- Nobelista huolimatta tippunut 46:een prosenttiin, vaikka alkuvuodesta 2009 hänen suosionsa oli hiponut pilviä.

Sadattuhannet amerikkalaiset uskovat edelleenkin, että Barack Obamalla ei ole oikeutta olla USA:n presidentti. He epäilevät, että hän ei ole syntynyt USA:ssa.

Epäilykset johtuvat pitkälti siitä, ettei BO ole suostunut näyttämään virallisia asiakirjojaan (syntymätodistus, opiskelutodistukset, passi) julkisuudessa vaan on käyttänyt liki kaksi miljoonaa dollaria pitääkseen ne lukkojen takana.

Hufvudstadsbladetin toimittaja Katarina Andersson haastatteli viime lokakuussa Orly Taitzia, joka on noussut tunnetuimmaksi Obaman vastustajaksi.

Taitz, moldavialaissyntyinen asianajaja, on ollut mukana useissa oikeudenkäynneissä, joissa BO:n perustuslaillinen oikeus toimia presidenttinä on asetettu kyseenalaiseksi.

Andersson viittaa jutussaan myös Lou Dobbsiin, CNN:n suosituun uutisankkuriin ja puheohjelman juontajaan. Dobbs antoi ohjelmassaan tilaa soittajille, jotka epäilivät Obaman valittuja selityksiä.

HBL raportoi Obamasta ja Taitzista varsin objektiivisesti, joskin Andersson erehtyi pitäessään viime vuoden presidentinvaalikampanjan aikana julkaistua Obaman digitaalista syntymätodistusta aitona.

Lähteet:

Andersson, Katarina. 2009. "Obama har inte rätt vara president". Hufvudstadsbladet (19.10).http://www.hbl.fi/text/utrikes/2009/10/19/d33666.php

Rasmussen Reports. 2010. Obama Approval Index Month-by-Month.(2.1.) http://www.rasmussenreports.com/public_content/politics/obama_administration/obama_approval_index_month_by_month