lauantai 7. helmikuuta 2009

Kirahvin kaula: evoluution väärä ikoni


Näin Koulun biologia 2 mainosti kirahvin kaulaa. Ylärivissä Lamarckin selitys, alempana Darwinin.



Joel Kontinen

Kirahvi (Giraffa camelopardalis) lienee saanut nimensä arabian kielen sanasta zerafa, joka tarkoittaa ihastuttavaa. Afrikan savannien ruskeasilmäisessä kaunottaressa onkin kieltämättä jotain kiehtovaa.

Charles Darwin ei käyttänyt kirahvin kaulaa Lajien synnyn ensimmäisissä painoksissa todisteena evoluutiosta mutta mainitsi sen vuoden 1872 laitoksessa.

Darwinin ajan jälkeen kirahvin kaulasta kuitenkin tuli ikoni, jolla pyrittiin osoittamaan luonnonvalinnan ja ateistisen maailmanselitysmallin kaikkivoipaisuus.

Ranskalainen luonnontieteilijä Jean-Baptiste Lamarck (1744-1829) oletti, että hankitut geneettiset ominaisuudet periytyvät. Hänen mukaansa kirahvi sai pitkän kaulan kurkotellessaan puiden lehtiä. Pitkäkaulaiset kirahvit saivat pitkäkaulaisia jälkeläisiä.

Darvinistisen selityksen mukaan pitkäkaulaiset kirahvit taas pystyivät lyhytkaulaisia paremmin hankkimaan ravintoa Afrikan savanneilta ja saivat enemmän jälkeläisiä kuin lyhytkaulaiset.

Vaikka darvinistinen selitys onkin vaikuttava, se ei perustu tutkittuun tietoon vaan haluun pönkittää evoluutiota. Selitys on silkkaa näennäistiedettä.

Jos skeptikot olisivat oikeasti kriittisiä, he myöntäisivät tällaisesta hypoteesista huuhaapalkinnon suomalaisille tietokirjailijoille, jotka satuilevat koulukirjojen sivuilla.

Kirahvit elävät savannilla, jossa puut ovat enimmäkseen varsin lyhyitä akasioja (Acacia). Monesti kirahvin päät näkyvät korkealla puiden yläpuolella.

Yleensä kirahvit jättävät korkeammat puut, esimerkiksi apinanleipäpuun (Adansonia digitata) ja makkarapuun (Kigelia africana), rauhaan. Pitkästä kaulasta on niille jopa haittaa. Ne joutuvat pikemminkin taivuttamaan päätään alaspäin voidakseen mutustella akasian herkullisen piikkisiä oksia.

Olen nähnyt kymmeniä kirahveja Kenian savanneilla. Niiden ruokailutavat eivät kerta kaikkiaan sovi siihen muottiin, johon koulukirjojen tekijät ovat ne puristaneet myös meillä kotosuomessa.

Mutta ehkäpä biologian kirjojen tekijät eivät ole koskaan nähneet kirahvia luonnossa.

Lähteet:

Bergman, Jerry. 2002. The giraffe’s neck: another icon of evolution falls. TJ: The In-depth journal of Creation 16:1, 120-127

Tast, Johan; Tyrväinen, Heikki; Nyberg, Matti ja Leinonen, Matti. 1998. Koulun biologia 2: Perinnöllisyys ja evoluutio. Helsinki: Otava.